Johdanto

Tässä kirjoituksessa kerron lyhyesti kanoottimelonnasta koiran kanssa. Mitä kannattaa ottaa huomioon kanoottia valittaessa, ja miten melomisesta koiran kanssa saa molemmille mahdollisimman mukavaa ja turvallista.

Vaikka monille koiraharrastajille koiran ottaminen mukaan matkoille ja retkille voi olla itsestäänselvyys, aika moni muu saattaa kysyä, että miksi ihmeessä se piski pitää raahata mukaan kaikkialle, kanoottiretkillekin. Jokaisella on siihen varmastikin omat vähän erilaiset perustelunsa, mutta tässä omiani:

• Koira joutuu usein olemaan yksin kotona omistajien työpäivien ajan. Olisi sääli jättää se yksin kotiin vielä omistajien harrastusten ajaksi, etenkin jos harrastus on sellainen, missä koira ihan hyvin voisi viihtyä mukana.
• Koirasta on seuraa. Siksihän se on hankittukin. Ja vaikka itse olen suhteellisen erakkoluonne enkä läheskään aina kaipaa ihmisseuraa, olen nuoresta asti retkeillyt koiran kanssa ja tottunut koirakaverin seuraan. Se vain on kivempaa kuin ihan yksin. Ja koira harvemmin kuitenkaan kinaa reittivalinnoista tai jupisee sadesäällä siitä, kuinka paljon mukavampaa olisi olla kotona WoWia pelaamassa :-)
• Melontaretkien pituutta on joskus hankala suunnitella etukäteen. Aikaa voi kulua suunniteltua enemmän esim. tuulen tai ukkosmyrskyn takia, tai ihan silkan väsymyksen vuoksi matka ei taitukaan niin joutuisasti kuin kuvitteli. Koiranomistajalle on paljon helpompaa, kun ei tuolloin tarvitse kiirehtiä kotiin siellä odottavan koiran luokse, vaan voi yhdessä koiran kanssa parkkeerata saaren rantaan pitämään taukoa tai vaikkapa yöpymään.
• Melontaretken aikana myös koira saa virikkeitä vähintäänkin maisemia tarkkaillessaan ja taukopaikoissa, mutta sille voi myös järjestää liikuntaa ym. puuhaa (ks. seuraavat kohdat). Onkin paljon mukavampaa, kun retkeltä kotiin palaava väsynyt koiranomistaja voi illalla lösähtää lepäilemään tyytyväisen ja myöskin väsyneen koiran viereen, eikä siis heti retkeltä kotiin tultuaan tarvitse lähteä lenkittämään päivänsä yksin odottanutta ja siksi energiaa pursuavaa koiraa.
• Retkeillessä voi yhdistää huvin ja hyödyn myös koiraharrastuksen kannalta. Palveluskoiralajeista ainakin jälki- ja viestiharrastajat voivat meloa treenaamaan sellaisiin paikkoihin, mihin muuten ei pääsisi. Itse olen huomannut, että parhaat jälkimaastot eivät todellakaan sijaitse autoteiden päässä, vaan voivat sijaita esim. jossakin saaressa. Niissä käy myös syksyisin vähemmän sienestäjiä, marjastajia ja hirvenmetsästäjiä, eli treenit eivät mene niin helposti pilalle yllätysten takia. Kanootilla voi mennä haluamaansa paikkaan, käydä polkemassa harjoitusjäljen, istua kahville, mennä uimaan tai tehdä pienen lisämelontakierroksen jäljen vanhenemista odottaessaan, ja sitten käydä koiran kanssa ajamassa jäljen. Tämän jälkeen kanootissa matkustaa entistä tyytyväisempi ja väsyneempi koirakaveri.
• Koira voi olla turvavaruste. Vesipelastuskokeisiin koulutettu tai muuten sopivia temppuja oppinut, uimataitoinen koira voi olla melovan omistajansa tuki ja turva. Vepe-koirat osaavat helposti toimia rantautumisapuna esim. vetäen kanootin köydestä maihin, hakea omistajalleen vedessä ajelehtivia esineitä, ja pahimmissa tapauksissa vetää ajelehtivan kanootin taikka vedenvaraan joutuneen omistajan rantaan. Koira kestää kylmää vettä paljon paremmin kuin ihminen, joten "uivana pelastusrenkaana" koira voi jopa pelastaa hengen.
• Koiraa voi ulkoiluttaa meloen! Kansainvälisissä pelastuskoirien vesityöskentelykokeissa yksi koeosio on sellainen, jossa koira ui kanootin mukana yli kilometrin matkan. Vaikka Suomessa käytettävät vesipelastuskoirien koesäännöt eivät tällaista osiota tunne, harjoitusmuotona se on aivan erinomainen. Koiran uimataito ja ja kunto kehittyvät, mutta esim. nivelet eivät rasitu kuiten vaikkapa polkupyörän vierellä juostessa. Ja erityisesti kesähelteellä uittaminen on yksi fiksuimpia tapoja liikuttaa koiraa treenimielessä.

Perusteet

Melomisharrastusta koiran kanssa suunnittelevan tulee tietysti itse olla suhteellisen tottunut vesilläoloon, tai sitten ainakin aloittaa aika varovasti. Koiran olisi hyvä olla uimataitoinen eikä muutenkaan hermoilla veden lähellä. Jos koiran uimataidosta ei ole takeita, sillä on aina pidettävä päällä koirien pelastusliivit. Kaikki koirat eivät todellakaan osaa uida luonnostaan, ja tottumattomat uimataitoisetkin koirat voivat panikoida joutuessaan vedenvaraan yllättäen. Jos koiralla on huono uimatekniikka tai se ei mielellään ui, sitä voi opettaa paremmaksi ja innokkaammaksi uimariksi leikkimällä sen kanssa vedessä, heittelemällä sille vesinoutoesineitä veteen ja vaikka antamalla sen aluksi uida koirien pelastusliivit päällä.

Kun koiraa totutetaan mihin tahansa veneeseen, on hyvä noudattaa paria perussääntöä. Itse olen aina tarkka siitä, että koira ei saa koskaan hypätä veneeseen eikä pois sieltä (ei maihin eikä veteen) ilman lupaani. Sen pitää siis aina istua nätisti odottamassa lupaa toimia. Tämän lisäksi koira ei saa veneessä (ainakaan pienissä sellaisissa) vaellella ympäriinsä, vaan sille osoitetaan tietty paikka, johon sen tulee asettua istumaan tai makuulle. Esim. soutuveneessä tai kumiveneessä keula, kanootissa tietyn poikkipalkin luota alkava osio, jne. Usein tämä on helpointa opettaa siten, että koiralle laitetaan ko. paikkaan oma peitto tms., ja opetetaan pysymään siinä. Ja ainakaan meillä tassuja ei saa koskaan laittaa veneen laidalle -- meloessa tämä on turvallisuusseikka, ja vesipelastuskokeissa tämä estää turhat pistemenetykset.

Kuten moniin muihinkin asioihin, myös veneilyyn koira on helpointa totuttaa pentuna. Pentu otetaan mukaan esim. soutuveneeseen ja käsketään omalle paikalleen. Avustaja soutaa ja omistaja pitää huolen siitä, että pentu pysyy paikallaan. Pentu saa olla kiinnostunut ympäristöstään, se saa ihmetellä veden roiskeita airoista ja sille voi esitellä kelluvia poijuja ja uivia sorsia. Sille pitää kuitenkin myös samalla määrätietoisesti opettaa, että roiskeita, poijuja ja sorsia ei saalisteta, vaan tassut tulee pitää visusti veneessä. Kehuminen ja herkkupalat auttavat oppimista.

Turvallisuudesta

Yllä jo mainittiin muutama tärkeä turvallisuusasia, mutta tässä on vielä vähän täydellisempi lista:

• Koira ei saa ilman lupaa hypätä veneeseen tai pois sieltä.
• Koiran tulee pysytellä omalla paikallaan veneessä, tai vaihtaa paikkaa ainoastaan käskystä.
• Tassut on pidettävä laidan sisäpuolella.
• Veteen ei saa kurkottautua juomaan; koiraa voi juottaa vaikkapa äyskäristä (järviretket) tai omasta vesipullosta.
• Koiraa ei veneessä ikinä sidota kiinni. Sen on opittava pysymään paikallaan koulutuksen kautta.
• Koiralla pidetään pelastusliivit päällä ainakin jos se ei ole hyvä uimari, sääolosuhteet ovat huonot, tai ollaan liikkeellä nopealla veneellä (lähinnä moottoriveneet) tai pimeässä. Pelastusliivin selässä oleva kahva helpottaa koiran nostamista veneeseen, ja siitä voi myös koiran kanssa uiva (tai pelastettava) omistaja pitää kiinni.

Kanootin valinta

Kanootteja on olemassa kahta päätyyppiä: kaksilapaisella melalla melottavat kajakit ja yksilapaisella melalla melottavat avo- eli "intiaanikanootit". Kummastakin on olemassa yhden tai kahden (joskus useammankin) hengen malleja. Pääasiallinen ero kajakin ja avokanootin välillä on se, että kajakissa on aina pieni istuma-aukko, kun taas avokanootti on nimensä mukaisesti yhtä suurta avonaista tilaa. Vain hyvin pieni koira mahtuu omistajan kanssa samaan kajakin istuma-aukkoon, ja vaikka jotkut melovatkin isomman koiran kanssa kajakkikaksikolla siten, että koira istuu toisessa istuma-aukossa ja omistaja toisessa, niin oikeasti yhtään isomman koiran kanssa melomaan haluavalle avokanootti on helpoin valinta. Joitakin ns. hybridimallejakin on olemassa, kuten ns. "Sit-on-Top"-kajakit, mutta Suomen oloissa ne eivät ole kovin tarkoituksenmukaisia ja siksi ovat täällä harvinaisia.

Todennäköisesti siis yhtään isomman koiran kanssa melova päätyy ostamaan avokanootin. Valinnat eivät lopu siihen: yksi- vai kaksipaikkainen? Perusmalli vai hienompi? Kuinka pitkä tai leveä? Mitä materiaalia?

Jos suunnitelmiisi kuuluu, että melontakaverinasi on koiran lisäksi ainakin lähes aina myös toinen ihminen, kaksipenkkinen eli tandemkanootti on oikea valinta. Tandemiin mahtuu tarvittaessa kahden ihmisen lisäksi koira ja paljon retkivarusteita, tai jopa kaksi koiraa, tai koiran lisäksi esim. pieni lapsi.

Jos aiot meloa yksinäsi koiran kanssa, yksipenkkinen soolokanootti on oikea valinta. Soolossa melojan penkki sijaitsee keskellä (tandemissa penkit ovat molemmissa päissä), ja vaikka soolokanoottiin mahtuukin yleensä aika paljon kuormaa, siihen ei voi kovin järkevästi ottaa mukaan toista aikuista (etenkään kakkosmelojaksi), sen sijaan tandemkanoottia voi kohtuullisesti meloa yksinäänkin. Jos tuntuu siltä, että yksin ja seuralaisen kanssa melonta menee aika tasan, varaudu kuitenkin siihen, että jossakin vaiheessa haluat hankkia tandemin lisäksi myös soolokanootin, sillä "aidolla" soolokanootilla melominen on kuitenkin pidemmän päälle paljon antoisampaa kuin tandemilla sooloilu. Oikeastaan se on vähän kuin eri laji, sillä soolokanootissa pääsee paljon lähemmäs kanoottia ja vettä, alusta voi ohjata helpommin myös vartaloavuin, ja kanootti ei esim. ole tuulelle läheskään niin herkkä kuin tandemkanootit, joissa on isompi tuulipinta ja jossa yksinmeloja ei yleensä pysty sijoittumaan optimaaliseen kohtaan.

Tandemkanootin hankkiminen pelkkään soolokäyttöön voi olla perusteltua silloin, jos koira on todella isokokoista rotua. Silloin täytyy kuitenkin varautua siihen, että melominen on hiukan työläämpää kuin pienemmän koiran kanssa.

Jos aiot vakavissasi alkaa harrastaa melontaa ja kanoottiretkiä koiran kanssa, kannattaa panostaa "edes kohtuullisen hyvään" kanoottiin. Halvat kanootit ovat usein kyllä ihan kestäviä, mutta ne ovat yleensä myös raskaita ja kömpelöitä, joten niiden käsittely sekä maalla että vedessä voi olla hankalaa. Pahimmillaan huono kanootti voi olla sen verran kurja kokemus, että mielenkiinto harrastukseen loppuu ensikokeiluun. Toisaalta jos oman tai tuttavan mökkirannan kätköistä löytyy vanha hyväkuntoinen kanootti, voi sitä tietysti ihan hyvin käyttää perusteiden opettelemiseen ja koiran totuttamiseen kanoottikaveriksi samalla kun ehkä alkaa itse perehtyä tarkemmin kanoottitarjontaan.

Kanootin ominaisuudet kannattaa valita oman käytön mukaan. Jos aiot tehdä pitkiä retkiä, sen tulee kestää isompaakin kuormaa (myös sen koiran lisäksi!), lyhyisiin retkiin taas riittää vähän pienempikin. Avokanootissa tila aika harvoin loppuu kesken, mutta joidenkin mallien melontaominaisuudet muuttuvat selvästi huonommiksi jos niissä on paljon kuormaa, toiset taas on tehty isoja kuormia varten. Merkitystä on myös sillä, minkälaisissa vesistöissä retkeilet: kapeissa paikoissa kuten joella ja erityisesti virtaavassa vedessä tarvitaan ketterämpää (yleensä myös lyhyempää) kanoottia ja mielellään kolhuja kestävää materiaalia, järvellä voi paras kanootti olla pitkähkö ja suuntavakaa, meriolosuhteissa edellytetään jo aallokonkestävyyttä, jne.

Materiaaleista nykyisin melko harvinainen ja käytössä todennäköisesti epämiellyttävin on alumiini. Se on kyllä ns. pomminkestävä, mutta se on hirvittävän raskas käsitellä sekä maalla että vedessä, kiville karahtaessaan jumittuu helposti kiinni, kylmissä vesissä on kylmä ja kuumalla säällä heijastaa auringonsäteitä tuskaisesti, jne. Muovikanootit (polyeteenimuovi) ovat kestäviä esim. kiveniskuille ja sikäli hyvin vaivattomia, mutta melko painavia. Lisäksi niissä voi melontatuntuma olla melko "lötkö".

Parhaat kanoottivalmistajat käyttävät nykyisin lähinnä muita materiaaleja kuin alumiinia tai PE-muovia. Royalex on kehittyneempi ABS-muovipohjainen kerrosmateriaali, jota käyttämällä kanootista saadaan vähän kevyempi ja jäykempi kuin PE-muovista, mutta joka myöskin kestää kolhuja varsin hyvin. Hintaa royalexillä on yleensä jonkun verran enemmän kuin PE-muovikanooteilla. Royalexia kalliimpia ja selvästi kevyempiä ovat erilaiset komposiittimateriaalit. Niiden etuna on se, että kanootista tulee erittäin kevyt käsitellä myös maalla ja lisäksi se on kevyenä ja jäykkänä hyvin miellyttävä meloa. Komposiittimateriaaleja on nykyisin useita erilaisia, joiden valintaan vaikuttaa lähinnä omat käyttöihanteet: haluaako superkevyen mutta ei niin kestävän, vai vähän painavamman ja kestävämmän, jne. Etenkin soolokanoottia hankkittaessa kannattaa luultavasti panostaa siihen, että kanootti on riittävän kevyt, jotta sen saa yksin nostettua auton katolle, eli retkille pääsee ilman apua. Itselläni ainakin tämä raja tuntuu menevän jossakin 20 kg kohdalla, etenkin koska autoni on niin korkea, että kanootti on pakko saada suorille käsille, jotta sen saisi siirrettyä telineille.

Hyvälaatuisiin kanootteihin ja niiden materiaaleihin kannattaa tutustua valmistajien ja maahantuojien sivuilla. Maahantuojilta saa myös ohjeita kanootin valintaaan. Huomaa, että maahantuojilla ei läheskään kaikkia malleja ja materiaaleja ole valmiina hyllyssään, joten jonkun erikoisemman mallin hankkimiseen voi mennä paljonkin aikaa!

Varusteista ja tekniikasta

Yleistä

Kun kokeilet kanoottimelontaa ensimmäistä kertaa, kanootti voi tuntua melko kiikkerältä ja ajatus koiran mukaanottamisesta ei ehkä tunnu kovin hyvältä. Kanootin kapeuteen ja kiikkeryyteen esim. moniin soutuveneisiin nähden tottuu kuitenkin melko pian. On silti hyvä pitää mielessä pari perusasiaa: Ensinnäkin retkikanootit ovat yleensä vakaimmillaan liikkuessaan, ja toisekseen kanootin painopiste vaikuttaa myös ratkaisevasti sen vakauteen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi jossakin odottamattomassa hankalassa tilanteessa (moottorivene ajaa läheltä aiheuttaen voimakasta aallokkoa, tai koira hypähtää kanootin laidalle) kanootti kannattaa pitää liikkeessä, eli melo eteenpäin äläkä "jää ihmettelemään". Lisäksi erityisen pelottavassa tilanteessa kannattaa itse istahtaa (tai pudottautua polvilleen) penkin sijasta kanootin pohjalle, jolloin meno on heti paljon vakaampaa kuin painonpisteen ollessa ylempänä. Kiikkerimmillään retkikanootti on paikallaan ollessaan eli esim. lastausvaiheessa.

Jos aluksi koiran ottaminen mukaan kanoottiin tuntuu aiheuttavan melojalle ylimääräisiä sydämentykytyksiä kanootin kallistellessa koiran liikkuessa, menoa voi yrittää vakauttaa ottamalla kanootin pohjalle mukaan lastia, joka pitää kanootin painopisteen vakaasti matalalla. Mukaan voi ottaa tarpeen mukaan normaaleja retkivarusteita, tai pelkäksi painolastiksi vesikanistereita (jotka kaatumistilanteessa ovat kelluvia toisin kuin esim. kivet tai muu mahdollisesti vaarallinen painolasti).

Pelastusliivit

Meloja tarvitsee tietysti pelastusliivit (melontaliivit). Kanootit ovat sen verran kiikkeriä, että etenkin koiran kanssa melottaessa liivit on hyvä pitää aina päällä varmuuden vuoksi. Melontakäytössä liiveissä oleellisinta on, että ne eivät häiritse melomista eli eivät ole liian jäykät tai vääränkokoiset. Kajakkimelojilla on käytännössä lähes pakko olla lajiin tarkoitetut lyhyet melontaliivit, mutta avokanoottimeloja ei välttämättä sellaisia tarvitse. Useimmat purjehdukseen, surffaukseen jne. sopivat liivit ovat ihan hyviä avokanootilla melottaessa, jos sellaiset sattuu ennestään omistamaan.

Mela ja melontatekniikka

Lisäksi meloja tarvitsee meloja, ainakin yhden per meloja :-) Avokanoottimelat siis ovat yksilapaisia lyhyehköjä meloja. Malleja on erilaisia, materiaalit ovat yleensä joko alumiinia, puuta tai hiilikuitua. Varsinaiseen retkimelontakäyttöön kannattaa ostaa suhteellisen kevyt mela. Suht kevyistä puumeloista ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, hiilikuituiset sen sijaan ovat kalliita, mutta toisaalta sitten myös superkevyitä. Alumiinimela on retkikäyttöön raskas, mutta sellaista voi pitää mukana "työkaluna" esim. rantautumisen apuna tai mahdollisia satunnaisia jokiretkiä varten. Yleensä on hyvä pitää mukana ainakin yhtä ylimääräistä melaa, ja varamelaksi sopii ihan hyvin halpa ja kestävä alumiinimela.

Meloista on olemassa suoria ja taittolapaisia malleja. Suora mela on ns. perusmalli, jolla sinänsä pärjää missä vaan, mutta taittolapaisesta saa vähän lisää puhtia melontaan ja etenkin pidemmillä retkillä se voi olla hyvinkin hyödyllinen.

Melan optimaalinen pituus riippuu sekä melojasta, kanootista, istuma-asennosta että esim. aallokon korkeudesta. Monet melovat turhan pitkillä meloilla, jolloin melominen on raskaampaa kuin oikeanpituisella melottaessa. Itse olen 171 cm pitkä ja käytän järvimelonnassa 50-tuumaista taittolapamelaa ja 54-tuumaista suoraa melaa. Missään nimessä melan valinnassa ei pidä käyttää minulle joskus aikanaan kokemattomana kanoottiretkelle lähtiessä opetettua sääntöä "melan pitää ulottua seisovan melojan leukaan", se on silloin ihan liian pitkä!

Tämän sivuston ei ole tarkoitus juurikaan opettaa melontatekniikkaa, koska se vaatisi paljon pidemmät ja tarkemmat selostukset, ja sellaisia netistä jo onneksi jonkun verran löytyy. Kaiken lisäksi en itsekään ole vielä mikään guru, joten tarkemmat tekniikkaohjeet kannattaa poimia muilta. Tässä kuitenkin lyhyesti ihan alkeet.

Tandemkanootilla melottaessa perusidea on yksinkertainen: edessä ja takana istuvat melojat melovat eri puolilta melko rauhallisesti, keskenään tasatahtiin. Ei kannata hosua, vaan tehdä pitkiä rauhallisia vetoja, ja sen sijaan että melaa vetää käsillään, kannattaa apuna käyttää selkälihaksia tai oikeastaan koko vartaloa. Asiaa on ehkä helpompi ajatella, jos kuvittelee iskevänsä melan pystyyn veteen ja vetävänsä kanootin melan luokse, eikä päinvastoin. Kun jompi kumpi melojista alkaa väsyä, huikkaa hän kaverilleen, että vaihdetaan puolta, ja sitten kumpikin vaihtaa melontapuolta yhtä aikaa (takamelojan on aina helpompi rytmittää oma toimintansa etumelojan mukaan kuin päinvastoin).

Todellisuudessa asia ei ole ihan niin yksinkertainen, koska sekä melojien paikasta johtuen että mahdollisesti myös voimaerojen vuoksi kanootti ei pysy ihan suorassa kurssissa. Suorassa kurssissa pysymiseen auttaa, että melat työnnetään veteen mahdollisimman pystyssä ja vedetään taaksepäin suorassa linjassa, mutta sekään ei vielä yksin riitä. Yleensä kanootin kurssia pitää vähän korjailla, ja useimmiten sen tekee takameloja vetämällä omalla melallaan tarvittaessa pienen korjausvedon varsinaisen vedon lopuksi (etsi netistä ohjeita mm. J-vedosta, "J-stroke"). Sekä etu- että takamelojan kannattaa yhdessä harjoitella erilaisia melomistekniikoita, mm. kanootin kääntämistä, taaksenpäin melomista jne. ja juuri noita eteenpäin mennessä kurssissa pysymiseen vaikuttavia tekniikoita.

Myös tuuliolosuhteet vaikuttavat melontasuoritukseen. Joskus vastatuuleen (tai sivuvastaiseen) melottaessa molempien melojien täytyy jopa meloa samalta puolelta. Eli kannattaa tarkkailla kanootin liikettä ja melankäytön vaikutusta siihen, ja toimia sen mukaan. Kokeileminen on sallittua ja suotavaa, jotta oppisi paremmaksi melojaksi!

Tandemkanootilla melottaessa kannattaa muuten muistaa se, että etenkään takameloja ei aina kuule, mitä etumeloja juttelee! Tämä on hyvä huomioida, ennen kuin aikaansaadaan isompi riita siitä, että toinen ei kuuntele ohjeita tai toivomuksia ;-)

Soolomelonta on sikäli hankalampaa, että vastavoimana toimivaa melontakaveria ei ole, ja siksi kanootti pyrkii kääntymään. Soolomelontatekniikan oppii kuitenkin myöskin harjoittelemalla: melaa tulee käyttää siten, että kanootti pyrkii kääntymään mahdollisimman vähän, ja vetojen lopuksi voi tarvittaessa käyttää korjausvetoa, joka palauttaa kanootin suoraan kurssiin. Melontapuolta ei siis tarvitse jatkuvasti vaihtaa! Tarvittaessa soolomeloja voi myös vaihtaa melontapuolta suht usein (esim. 5-8 vedon välein), mutta kannattaa silti opetella korjausvetoja ja käyttää niitä tai niiden ja puolenvaihdon yhdistelmää tilanteesta riippuen.

Koirakuorman kanssa melottaessa on hyvä huomioida se, että koira ei läheskään aina istu tasapainossa kanootin keskilinjassa. Eli siinä mielessä koira eroaa retkikuormasta: varusteet voi aina pakata tasaisesti, mutta yhtään isompi koira ei ihan tasapainossa istu koko retkeä. Etenkin leveämmissä kanooteissa (tandemit) koira mahtuu esim. röhnöttämään kyljellään paino toisella laidalla, jolloin kanootti on jo valmiiksi jonkun verran kallellaan. Tällöin melojan/meloijen täytyy kompensoida kallistusta omalla istunnallaan tai melontatekniikallaan. Koiran kanssa melottaessa ei siis läheskään aina pysty tekemään sellaisia hienosäätöjä, mitä tyhjän kanootin kanssa tai pelkillä retkivarusteilla lastatulla kanootilla voi tehdä, esim. ohjaamalla kanoottia pienellä painonsiirrolla tai kevyellä korjausvedolla. Samoin ainakaan itse en yrittäisi meloa koiran kanssa ns. kanadalaistyyliin kanootti tarkoituksella melontapuolen kyljelle kallellaan.

Mikäli kanootti tuntuu olevan liian etu- tai takapainoinen, asiaa voi yrittää korjata siirtämällä koiran paikkaa tai vaihtoehtoisesti sijoittamalla vastapainoksi ns. trimmipaino, eli esim. 10 litran vesikanisteri (mieluummin neutraali eli itse kelluva paino kuin kivi tms.; vesikanisterin painoa on myös helppo säätää täyttämällä ja tyhjentämällä sitä tarpeen mukaan).

Penkki

Nykyiset avokanootit on varustettu jonkinlaisilla penkeillä, joten pohjalla ei tarvitse istua, eikä tarvitse olla kokonaan polvillaan. Penkin materiaali ym. ovat osittain makuasioita, mutta ainakin soolokanoottia hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että ns. polviasennossa melominen voi olla mukavin tapa meloa kapeata sooloa, etenkin koiralastissa.

Luulin itsekin ennen, että "polviasento" tarkoitti sitä, että ollaan kanootin pohjalla polvillaan joko istuvassa tai puoli-istuvassa asenossa. Käytän tätä kyllä joskus tandemia soolona meloessani esim. kovaa tuulta vastaan taistellessani (pääsen paremmin kanootin keskipisteeseen ja saan enemmän voimaa vetoihin), mutta se ei pidemmän päälle ole mukava asento. Käytännössä soolomelojien "polviasento" tarkoittaa sitä, että oma takapuoli on kuitenkin tavalla tai toisella tuettuna istuimeen. Istuin voi olla joko vähän kallistettu tai ihan suora, jolloin jalat voikin taittaa suoraan penkin alle ja polvilla voi ottaa tuntumaa kanootin reunaan, eli asento on oikeastaan aika mukava. Koipia voi silti halutessaan myös oikoa.

Kanootin muut varusteet

Normaalikäytössä mitään kovin ihmeellisiä lisävarusteita ei tarvita, mutta ainakin pehmuste koiralle, vähintään yksi kiinnitysköysi, äyskäri ja rätti on hyvä olla mukana.

Itse olen virittänyt kanootin pohjalle sellaisen pehmikkeen, josta on iloa sekä koiralle että melojille. Tällaisena toimii jonkunlainen "käytävämatto" (esim. Etolasta) tai solumuovi (Etolasta, retkikaupoista tms.). Koiran kannalta pehmuste on tärkeä, jotta sillä on mukava oma istuma- ja makuupaikka, jotta sen tassut eivät lipsu kanootin liukkaalla pohjalla, ja jotta kanoottiin mahdollisesti kerääntyvä vesi (sade tai roiskeet) ei kerry lätäköksi koiraparan alle. Melojallekin pehmuste on mukava ainakin jos tykkää veneillä paljain jaloin kuten minä, tai jos oleskelee polviasennossa.

Kiinnitysköysi on hyvä olla, jotta kanootin saa rantautuessaan sidottua turvallisesti kiinni. Itse olen toiseen päähän laittanut myös lyhyemmän ja paksumman köyden, josta koiran on mukava ottaa veto-ote jos haluan sen vetävän kanootin maihin tai auttamaan minua pitämään kanootin maissa, tai josta se tarvittaessa saa vaikka otettua kauempana vesillä kelluvan kanootin mukaansa.

Äyskäri kannattaa olla mukana veneessä kuin veneessä. Kaatuneen kanootin tyhjentämiseen siitä ei välttämättä ole iloa, jos kanoottia ei ole varustettu kelluntasäkeillä (ks. edempänä), mutta ainakin sitä voi käyttää koiran juomakuppina :-) tai tarvittaessa tyhjentää sisään mahdollisesti loiskunutta vettä. Myös rätti on hyödyllinen, jotta sateen tai aaltojen roiskiman veden saa pois muodostamasta lammikoita kanootin pohjalle.

Edistyneemmän melojan varusteita ovat vaativampiin olosuhteisiin tarvittavat varusteet, kuten kylmiä olosuhteita varten kuivapuku, kaatuneeseen kanoottiin takaisinpelastautumista varten kelluntasäkit, jne. Samoin esim. koskimelonnassa tarvitaan paljon enemmän varusteita, mutta kannattanee muutenkin harkita, onko koiran paikka kanootissa koskiretkellä.

Muut varusteet

Pidemmälle kanoottiretkelle koiran kanssa tulee tietysti varata mukaan normaalit retkivarusteet sekä ihmistä että koiraa varten. Niistä en yritäkään sen kummemmin antaa ohjeita, mutta muistutan, että kanootissa varusteet kulkevat melko vaivattomasti, joten melontaretkellä ei välttämättä tarvitse orjallisesti noudattaa "Less is more"-periaatetta tai muutenkaan harrastaa grammanviilausta.

Lyhyillekin reissuille on hyvä ottaa mukaan kyypakkaus, sillä jo pienenkin rantautumistauon aikana koira voi huonolla tuurilla törmätä rantakalliolla lekottelevaan kyyhyn (tai ampiaisiin tms., joiden pistoon kyypakkauksen kortisonista voi myös olla iloa).

Vaikka koiraa ei kanootissa pidä sitoa kiinni mihinkään, sille kannattaa ottaa aina mukaan panta ja hihna. Rantautuessa tulee noudattaa normaaleja koiranulkoilutuskäytäntöjä ja hyviä tapoja, eli kanoottikoira ei tauoilla saa häiritä muita retkeilijöitä eikä luonnonvaraisia eläimiä. Erityisesti rauhoitusalueiden suhteen täytyy muutenkin olla tarkkana, eli rantautua retkillään muualle kuin niille.

Melontaretkillä varusteet on viisasta pakata vesitiiviisiin pusseihin (saa retki- ja melontavarustekaupoista), ja kaikki tarvikkeet kannattaa kiinnittää kanoottiin. Etenkin elektroniikka (kännykkä, kamera) kannattaa suojata hyvin. Hyvänä lisäturvavarusteena melonta- ja muillakin retkillä on esim. vanha kännykkä, jossa ei ole SIM-korttia, jonka akku ladataan täyteen ja sitten laite sammutetaan ja pakataan vesitiiviiseen pussiin. SIM-kortittomalla kännykällä voi aina hätätilanteessa soittaa hätänumeroon 112, eli vaikka oma käyttöpuhelin sattuisikin putoamaan järveen, tuollaisen varakännykän mukanaolo voi hätätilanteessa olla iso apu.