GPS-lähteet ja muut käänteisen spektrin radiolähteet |
![]() |
GPS-lähteet ovat voimakkaita ja kompakteja radiolähteita,
joiden spektrin huippu on poikkeuksellisen korkealla taajuudella
(sanotaan, että niillä on "käänteinen" spektri). Nykyisen
käsityksen mukaan GPS-lähteet ovat nuoria aktiivisia galakseja
alkuvaiheessaan, ennen laajentumista täysikasvuisiksi. Lähteiden
poikkeuksellisen korkea spektrihuippu selittyisi, sillä kun
radiolähteet laajentuvat, niiden spektrihuippu siirtyy
matalammille taajuuksille.
Metsähovissa tehdyn tutkimuksen mukaan kvasaarityyppiset GPS-lähteet näyttävät vastoin aikaisempia käsityksia olevan voimakkaasti muuttuvia, ja on mahdollista että monet aikaisemmin GPS-lähteiksi luokitellut kohteet ovatkin tavallisia aktiivisia galakseja, joiden spektri on kasattu eri aikoina tehdyistä havainnoista (spektrin huippu on esimerkiksi mitattu, kun kohteessa tapahtuu voimakkaita radiopurkauksia ja muut mittaukset on tehty hiljaisena aikana). Planck-satelliitin muuttuvuushavainnot eri aikaväleillä antavat mielenkiintoista tietoa tästä! Jännittävää on myös nähdä kuinka paljon GPS-lähteitä taivaalta löytyy, mitata niiden polarisaatio ja tutkia millä tavalla ne loppujen lopuksi liittyvät muihin aktiivisiin galakseihin. On olemassa myös muita kohteita, joilla on käänteinen spektri. Tällaisia ovat esimerkiksi eräät tavalliset läheiset galaksit, joiden keskustassa on supermassiivinen, mutta varsin hiljainen, musta aukko. Ne ovat hyvin himmeitä, mutta luultavasti varsin runsaslukuinen joukko. Myös pölyn peittämillä aktiivisilla galakseilla sekä gammapurkauskohteiden radiojälkihehkulla saattaa olla käänteinen spektri. |