Etusivu »Tutkimusprojektit » Planck-tutkimus » GPS-lähteet ja muut käänteisen spektrin radiolähteet
GPS-lähteet ja muut käänteisen spektrin radiolähteet |
|
In English
GPS-lähteet ovat voimakkaita ja kompakteja radiolähteita, joiden spektrin
huippu on poikkeuksellisen korkealla taajuudella (sanotaan, että niillä
on "käänteinen" spektri). Nykyisen käsityksen mukaan GPS-lähteet ovat nuoria aktiivisia galakseja
alkuvaiheessaan, ennen laajentumista täysikasvuisiksi. Lähteiden
poikkeuksellisen korkea spektrihuippu selittyisi, sillä kun radiolähteet
laajentuvat, niiden spektrihuippu siirtyy matalammille taajuuksille.
 |
Planck-satelliitti soveltuu tällaisten kohteiden havaitsemiseen erittäin
hyvin, sillä sen kymmenellä eri taajuudella tehtävät havainnot tuottavat
spektrin josta
GPS-lähteet on helppo tunnistaa. Ne kuitenkin saattavat, tavallista
korkeammilla taajuuksilla sijaitsevan spektrihuippunsa vuoksi, myös
merkittävästi haitata kosmisen mikroaaltotaustan havaintoja. Siksi on
tärkeää tutkia GPS-lähteitä jo etukäteen, ennen satelliitin lentoa. |
Metsähovissa tehdyn tutkimuksen mukaan kvasaarityyppiset GPS-lähteet
näyttävät vastoin aikaisempia käsityksia olevan voimakkaasti
muuttuvia, ja on mahdollista että monet aikaisemmin GPS-lähteiksi
luokitellut kohteet ovatkin tavallisia aktiivisia galakseja, joiden
spektri on kasattu eri aikoina tehdyistä havainnoista (spektrin huippu
on esimerkiksi mitattu, kun kohteessa tapahtuu voimakkaita radiopurkauksia
ja muut mittaukset on tehty hiljaisena aikana). Planck-satelliitin
muuttuvuushavainnot eri aikaväleillä antavat mielenkiintoista tietoa
tästä! Jännittävää on myös nähdä kuinka paljon GPS-lähteitä taivaalta
löytyy, mitata niiden polarisaatio ja tutkia millä tavalla ne loppujen
lopuksi liittyvät muihin aktiivisiin galakseihin.
On olemassa myös muita kohteita, joilla on käänteinen spektri. Tällaisia
ovat esimerkiksi eräät tavalliset läheiset galaksit, joiden keskustassa
on supermassiivinen, mutta varsin hiljainen, musta aukko. Ne ovat hyvin
himmeitä, mutta luultavasti varsin runsaslukuinen joukko. Myös
pölyn peittämillä aktiivisilla galakseilla sekä gammapurkauskohteiden
radiojälkihehkulla saattaa olla käänteinen spektri.
|
Takaisin pääsivulle