Metsähovin radiotutkimusasema
Metsähovin radiotutkimusasema on Kirkkonummella Kylmälän kylässä 30 km Otaniemen kampusalueelta sijaitseva Sähkätekniikan koulun erillislaitos. Laitoksella on toimitiloja myös tiedekunnan tiloissa Otaniemessä, osoitteessa Otakaari 5 A.
Aseman toiminta aloitettiin 1974 sähkötekniikan osaston radiolaboratorion alaisuudessa ja 1.5.1988 siitä tuli erillislaitos, jonka tehtävänä on:
- suorittaa tutkimustyötä radiotieteen, radioastronomian ja avaruustekniikan aloilla
- antaa alan koulutusta mm. järjestämällä tutkimusmahdollisuuksia sekä ohjausta opinnäytteiksi tarkoitettuja tutkimustöitä varten
- edistää alan tutkimuksen ja sovellutusten kehittämistä maassamme
- ylläpitää ja kehittää toimialansa kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa.
Metsähovissa sijaitsee Suomen ainoa radioastronomiseen tutkimukseen käytettävä teleskooppi, halkaisijaltaan 13.7-metrinen suojakuvun sisään sijoitettu teleskooppi. Radioteleskooppi on käytössä 24 h vuorokaudessa ympäri vuoden, tuottaen radioastronomista havaintodataa mm. kvasaaritutkimukseen ja aurinkotutkimukseen.
Metsähovin henkilökuntaan kuuluu n. 20 henkeä: tutkijoita, insinöörejä ja ylläpitohenkilökuntaa. Viittä virkaa rahoitetaan TKK:n budjettivaroin, loput henkilökunnasta rahoitetaan mm. Suomen akatemian ja EU:n tutkimusmäärärahoista.
Metsähovin tutkijoiden johdolla tehdään myös opinnäytetöitä TKK:lle ja Turun yliopistoon. Lisäksi laitoksen tutkijat antavat kurssimuotoista radioastronomian perus- ja jatko-opetusta TKK:lla.
Uutiset
- 19.05.2011
- Metsähovissa kehitetty AMS-02-spektrometri NASAn ISS-avaruusasemalle
- 21.02.2011
- Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusaseman teleskoopilla havaittiin voimakas auringonpurkaus 15.-16. helmikuuta 2011.
- 02.02.2011
- Planck-mission ensimmäiset tiedetulokset julkistettiin tammikuun 11. päivä Pariisissa.
- 11.01.2011
- Maailmankaikkeuden alkua kartoittavan Planck-satelliitin ensimmäiset tulokset julkaistiin
- 04.01.2011
- Metsähovissa havaittiin osittaista auringonpimennystä 37 GHz:n taajuudella.


