Radioastronomian fysiikan Nobel-palkinnot

1974: Sir Martin Ryle (1918-1984), Great Britain

"for his observations and inventions, in particular of the aperture synthesis technique"

Tekniikka, jossa useampi pienempi teleskooppi saadaan toimimaan yhdessä siten, että lopputulos vastaa tilannetta, jossa olisi käytössä yksi jättimäinen teleskooppi, joka peittää koko käytettävän alueen. Pienet teleskoopit ovat liikuteltavia toisiinsa nähden, lisäksi käytetään avuksi Maan pyörimisliikettä. Saavutettu erotuskyky on huomattavasti parempi kuin yksittäisillä teleskoopeilla, joten systeemillä näkee pienempiä yksityiskohtia tutkittavista kohteista.

Vastaavaa tekniikkaa käytetään nykyään VLBI-havainnoissa ja avaruus-VLBI:ssä, joita käsitellään kurssilla myöhemmin.

1974: Anthony Hewish (1924-), Great Britain

"for his decisive role in the discovery of pulsars"

Vuonna 1967 aloitettiin havainnot, joiden perusteella löydettiin jaksollisesti sykkivät radiosäteilijät, pulsarit. Todistavat samalla neutronitähtien olemassaolon ja auttavat ymmärtämään tähtien kehitystä. Pulsareita tunnetaan nykyisin myös röntgenalueella ja jopa optisella. Tunnetuin pulsari lienee Rapusumun keskellä oleva kohde.

Huom. todellisuudessa varsinaisen löydön teki Hewishin oppilas Jocelyn Bell.

1978: Arno A. Penzias (1933-) & Robert W. Wilson (1936-), USA

"for their discovery of cosmic microwave background radiation"

1960-luvulla tekivät kokeita 7 cm aallonpituudella, jotka paljastivat kosmisen taustasäteilyn (CMB). Peräisin alkuräjähdyksestä, jonka jälkeen lämpötilat laskeneet, nyt 3 K. Löytö auttaa ymmärtämään alkuräjähdystä, maailmankaikkeuden syntyvaiheita ja kehitystä alkuräjähdyksen jälkeen.

1993: Russel A. Hulse (1950-) & Joseph H. Taylor, Jr. (1941-), USA

"for the discovery of a new type of pulsar, a discovery that has opened up new possibilities for the study of gravitation"

Löytö tehtiin v. 1974 Arecibon 300-metrisellä radioteleskoopilla. Etsivät pulsareita, löysivät binääripulsarin, jossa kaksi lähes samanmassaista komponenttia hyvin lähellä toisiaan. Systeemi ei noudata enää Newtonin painovoimalakia, voidaan käyttää Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ja muiden gravitaatioteorioiden testaamiseen. Havaintojen avulla pyritään mm. todistamaan gravitaatioaaltojen olemassaolo.

2006: John C. Mather (1946-) & George F. Smoot (1945-), USA

"for their discovery of the blackbody form and anisotropy of the cosmic microwave background radiation"

Kehittivät mittalaitteita kosmista mikroaaltotaustasäteilyä havainneeseen Cosmic Background Explorer (COBE) -satelliittiin (laukaisu v. 1989) ja analysoivat COBEn dataa. Mittaukset vahvistivat teoriaa alkuräjähdyksestä.

COBE-satelliitin työtä jatkoi v. 2001 laukaistu WMAP-satelliitti, ja seuraavaksi mittauksia tarkentaa vuonna 2008 laukaistava Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Planck-satelliitti, jonka laitekehityksessä ja tiedeohjelmassa on myös vahva suomalaispanos (ks. Metsähovin Planck-sivut). Planck-satelliitti tarkentaa COBEn tuloksia tuhansia kertoja tarkemmiksi. Lyhyesti selitettynä COBEn avulla saatiin selville, että mikroaaltotaustasäteily todellakin noudattaa mustan kappaleen säteilyä mutta että siinä on lisäksi havaittavia pieniä lämpötilaeroja, jotka voivat selittää maailmankaikkeuden rakenteiden (mm. galaksit) synnyn. Planckin avulla nimenomaan näitä anisotropioita päästään tutkimaan kunnolla, eli selvitetään mm. maailmankaikkeuden varhaisvaiheen kehitystä ja toisaalta saadaan tarkennettua kosmologisten parametrien arvoja (maailmankaikkeuden ikä, laajenemisnopeus jne.).
Erityisesti George Smoot osallistuu aktiivisesti myös Planck-projektiin.



Tämä sivu on päivitetty viimeksi: 2006-10-04 / mtt.

Takaisin luentosivulle.
Takaisin kurssin pääsivulle.